
Naistenpäivän etkot onnistuivat jälleen kokoamaan naisia Toivonkulmaan tuvan täydeltä, joten seuraavaksi voimme jo puhua perinteestä! Luvassa oli muutakin kuin politiikkaa, eli muun muassa Kalliokosken salonkinäytös, rentoa seurustelua, kaupungin ja hyvinvointialueen kuulumisia sekä kansanedustaja Arto Satosen Ruusupuhe.
Sastamalan kaupungin kuulumisista kertoi Päivi Pelttari, hyvinvointialueen puheenvuoron piti Taru Kaaja sekä seurakunnan kuulumisista kertoi Maritta Laiho. Arto Satosen ruusu-puhe käsitteli Artolle merkityksellisiä naisia, mutta hieman myös sivuttiin valtakunnan asioita!


Sastamalan kuulumisista nostin esille strategian uuden otsikon: Kokoaan suurempi kaupunki. Sastamala kokoaa kumppaneita ja rakentaa ratkaisuja myös yli kuntarajojen, hyvinä esimerkkeinä mm. työvoimapalvelut, lomituspalvelut, rakennusvalvonta, ympäristösuojelu ja Saskyn toiminta. Strategian jälkeen työn alla ovat hyvinvointisuunnitelma, elinvoimaohjelma, henkilöstösuunnitelma sekä uudistettu rakennusjärjestys. Oppilasmäärän alenemisen johdosta myös sivistystoimen palveluverkkoselvitys tulee käsittelyyn kevään aikana. Lapsiin ja nuoriin on panostettu vahvasti, kun erityistä tukea on lisätty varhaiskasvatuksessa ja kouluissa – ja myös rakennut uusia oppimisympäristöjä!
Vuoden 2025 tilinpäätös tulee olemaan vahvasti positiivinen, vaikka huonompaan tulokseen varauduttiin, joten tase vahvistuu entisestään. Tiedossa kuitenkin on valtionosuus-uudistuksen lähestyminen, mikä tarkoittaa notkahdusta Sastamalan tuloihin. Myös hankintalain uudistus lähestyy ja kaupungin on löydettävä ratkaisut hankintojen järjestämiseen niiltä osin, kun alle 10% omistusosuus ei enää mahdollista nk. in-house -hankintoja. Uusi asia tänä vuonna on myös sote- ja pelastuspalveluilla vuokralla olevien kiinteistöjen siirtäminen kiinteistöosakeyhtiö Hopunkallioon.